Oona

Street Dance | Commercial Dance | Hip Hop | Lasten Lauantai

Oona aloitti aktiivisen tanssiharrastuksen 8-vuotiaana Nurmijärven Tanssiopistossa, jossa hän kymmenen vuotta myöhemmin suoritti taiteen perusopetuksen tanssin laajan oppimäärän syventävät opinnot. Päälajeina Oonalla olivat nykytanssi ja baletti, joita hän treenasi ahkerasti yhdeksän vuoden ajan.

Myöhemmin kuvaan astui katutanssi, joka vei hänet mennessään. Oona on treenannut eri katutanssilajeja erityisesti hip hoppia monen eri opettajan tunneilla sekä Suomessa että ulkomailla. Hän on myös esiintynyt ja kilpaillut lukuisissa eri tapahtumissa.

Oona on koulutukseltaan liikuntaneuvoja ja hän on opettanut Hip Hop Housella keväästä 2017 lähtien. Opettajana hän haluaa luoda tunneillaan rennon ja kannustavan ilmapiirin, jolloin tilaa jää myös sopivanlaiselle vaativuudelle!

Oona