Elina

Commercial Dance Choreo | Contemporary avoin

Omat opinnot

Elinan tanssiura on saanut pohjansa lähes kymmenestä vuodesta
koripallon parissa, jonka avulla katutanssin kehonkieli on tullut
luonnostaan. Koripallon vaihduttua, lähti tanssi raketinomaisesti
nousuun. Elina on tanssinut esimerkiksi SM-katutanssimuodostelmassa
sekä Ilveksen virallisessa tanssiryhmässä Leader Leaguessa.

Viimeisen vuoden Elina on opiskellut tanssia ulkomailla. Opinnoista
kahdeksan kuukautta on sijoittunut Kööpenhaminaan ja viimeiset kaksi
kuukautta lätäkön toisella puolella Los Angelesissa. Tanssilajeja on
kertynyt nykytanssista steppiin sekä hiphopista houseen, mutta
päälajina Elinalla on commercial- sekä street-tanssi.

Tunneilleen Elina haluaa luoda rennon ilmapiirin. Hän haluaa kannustaa
jokaista löytämään oman liikelaatunsa ja ilon tanssista. Opettajana
Elinaa kuvaillaan mukaansa tempaavana sekä selkeänä koreografian
opettamisessa.

Commercial choreo -tunnilla keskitytään koreografian oppimiseen sekä
mm. ilmaisuun ja musikaalisuuteen. Elinan contemporary-tunti sopii
lähes jokaiselle, vaikkei olisikaan aiempaa kokemusta klassisesta
tanssista tai tekniikasta, sillä tunnit ja koreografiat eivät ole
tekniikkapohjaisia. Tämä on siis erittäin katutanssiystävällinen
tunti, tervetuloa kokeilemaan! Tälle tunnille suositellaan aiempaa
kokemusta jostakin tanssilajista.

Elina